Pakkasvaraa

Käsityöt ovat viime aikoina jääneet aika vähiin. Elämä ei aina kohtele silkkihanskoin ja iski aika totaalinen väsymys. Sukankudin kuitenkin on aina menossa ja valmistakin syntyy - välillä hitaammin, välillä nopeammin.

Harmaita lankoja on kertynyt kaappiin, kun iloisemmista langoista on kivampi kutoa sukkia. Nyt on valmistunut muutamat harmaatkin. Punaiset raidat ovat langasta, jonka sain anopilta esikoisen sukkia varten yli 30 vuotta sitten. Nämä muut ovat seiskaveikkaa - aina vaan sitä, vaikka moneen kertaan olen päättänyt kokeilla välillä jotakin muutakin lankaa, kun nuo nykyiset seiskaveikat nukkaantuvat niin nopeasti.

Lapsenlapsi tilasi pari viikkoa sitten sukat ja valitsi itse langan. Välipäivävierailulta hän lähti kotiin uudet sukat jaloissaan.

Uuttakin mallia piti kokeilla. Ihan vaan jalassa olevan sukan ja siskon puheiden mukaan. Vaan eipä tullut samanlaista. Jokin meni pieleen. Purin ja sain seuraavaksi aikaan melkein sitä mitä pitikin, näytti oikealta, mutta kuplat eivät nousseet ja nurja puoli olikin ihan erilaista. Purkuun ja uusi yritys. Jonkun nimenhän se sisko oli tälle tekniikalle sanonut ja kirjoitin sen muistiinkin, mutta mutta... Oman neuleen malli alkoi näyttää samalta kuin jalassa olevien sukkienkin, joten oikeilla jäljillä olin. Nyt olen löytänyt sen kuplasukkien ohjeenkin, esimerkiksi http://nemirannurkkaus.blogspot.fi/2014/04/kuplasukka-ohje.html

Joulukortit postiin

Ehtivät ajoissa, vaikka teinkin kahteen kertaan. Ajoissa, vaihteeksi paperiset, joista lopulta käytin vain pari. Siivousvimman iskiessä ja yhtä kangaskasaa peratessa käteen osui harsokangas, jossa oli kultaisia kukkia. Mietin, että heittäisinkö jo pois, kun se on aina vain käyttämättä. Päätin kokeilla korttiin. Samoin kävi muutamalle nallekuviolle, jotka katosivat jonnekin tavaramassaan jo monta vuotta sitten ja putkahtivat nyt esiin.
Alkoi uusi korttipaja. Parin illan ompelujen jälkeen alkoi korttipino olla tasausvaiheessa.

Sinisissä kuusissa on kukkakangasta yhtenä tai kahtena palana ja kankaan loppurippeille vielä sinistä kuitukangasta. Päällä on valkoista kuitukangasta, jossa on kultaisia lankoja ja hopean tai kullan väristä leveää kuitunauhaa. Vihreä/vaalenapunainen kuusipala on ihan ensimmäisestä tilkkumaalauskokeilustani.

Nallekorttien pohjat ovat punaisia ja kirjavia hulpioita. Villapaidasta tein joskus jotain pikkupussukoita, viimeinen jämä päätyi kortiksi.

Yksi ihan ensimmäisistä tekstiilikorteistani oli iso farkkukortti. Nyt siitä tuli kaksi pienempää.

Montakohan vuotta on siitä, kun olin mukana tuumasvaihdossa. Oijoi. Siitäkin oli jäänyt yksi tähtipätkä, joka nyt on kortissa - melkein kokonaan. Hulpiopohjille tikkailin vanhoja joulumerkkejä, joita nyt palauttelin tämän vuoden joulukorteissa. 

Siivous meni taas ompeluksi, kesti monta iltaa eikä työpöytä tai laatikot ole yhtään siistimpiä kuin ennenkään. Silppurasioiden roskikseen kaatoajatus kypsyi muutamaksi uudeksi ideaksi, joten taidan taas yrittää tulla toimeen niiden kanssa. 

Ja ensi vuodeksi on paperiset kortit valmiina. Tai ehkä jollekin vuodelle, jolloin en enää jaksa tehdä kortteja :)

Nappeilu jatkuu

Nappien virkkuusta tuli ainakin hetken suosikki. Nyt enemmän semmoinen helposti ja keyvesti mukana kulkeva käsityö. Osittain tuon ominaisuuden vuoksi olen jo menettänyt kymmenkunta kukkaa, mutta myös saanut jaettua innostusta.

Äiti on joku vuosi sitten virkannut itselleen pienen kylpylälaukun, jossa kulkee kevyesti avaimet, kännykkä ja nenäliinat. Sairastumisen jälkeen kädet eivät enää suostuneet käsin ompeluun ja laukku jäi vuorittamatta. Lisäsin tähän vuorin, hihnan ja läppään koristekukat. Hihnassa on venymätön noin sentin levyinen nauha, jonka ympärille virkkasin samaa kirjavaa lankaan, josta on nuo koristeraidat.

Pitäisi tehdä sininen 40x40 cm kokoinen työ ja alustavasti nämä ovat tulossa siihen. 

Joissakin napeissa on niin pienet reiät, ettei virkkuukoukku lankoineen mahdu niistä läpi kuin kerran tai pari, Yhtä monta silmukkaa joka reiästä tietää parillista määrää. Näihin, missä on pienemmät reiät, olen virkannut parittoman silmukkamäärän ja pujotellut keskelle muutaman kierroksen lankaa.

Näitäkin on jo riittävästi yhteen työhön.

Violetteja ei ole vielä, mutta yhtenä iltana tuli kerittyä valkoista ja...

...katsottua myöhäinen teeveeohjelma, jota en ollut aikonut katsoa.

Näiden loppusijoitusta ihmettelen vielä itsekin yhtä paljon kuin tuo Saarenmaalta mukaan tarttunut romudrontti, jonka kulmikkaan munan tein tilkkukurssilla Virossa. Munan päällä on itse kutomaani kangasta - puuvillaa ja villaa ja tuon jälkimmäisen vuoksi sille kävi köpeösti pesukoneessa. Munan sisällä rapisee saarenmaalainen pikkukivi.

Nappijuttu

Joku viikko sitten alkoi ystäviltä tulla linkkivinkkejä nappijuttuihin. Olihan tätäkin sit taas kokeiltava ja heti ekan napin jälkeen alkoi syntyä toinen, kolmas - eikä loppua näy. Sukan kärkikavennus on ollut kesken jo monta iltaa. Eilen näytin äidille tästä kuvia, sukan kantapää jäi kesken ja kudin lensi koriin, kun aloimme penkoa ompelupöydän laatikoita. Löytyi vain ruskeaa helmilankaa, mutta eka nappikukka syntyi siitä, sen jälkeen äiti kokeili kalalankaa (liian jäykkää) ja kun lähdin, oli vuorossa ohut villalanka. Nähdään tänäänkin ja eilen illalla kerin äidille vähän iloisempia lankoja.

Olen käyttänyt helmilankaa ja 1,25 kokoista virkkuukoukkua. Noita isoja helmilankavyyhtejä ostin ehkä kymmenen vuotta sitten Raumalta jostakin käsityökaupasta ja myöhemmin muutamaa väriä Tallinnasta - siis niinkuin kassillinen ja kassillinen, jos totuuden kerron. Kun halvalla sai...

Langan ja koukun lisäksi tarvitaan nappeja, joissa on neljä niin isoa reikää, että virkkuukoukku mahtuu niistä läpi. 

Olen virkannut joka reiästä neljä kiinteää silmukkaa ja jokaisen väliin kaksi ketjusilmukkaa ja päättänyt kerroksen piilosilmukalla. Joka toiseen silmukkalenkkin tulee piilosilmukka ja yksi ketjusilmukka ja joka toiseen muutama pylväs. Olen kokeillut pidempiäkin pylväitä, mutta en huomannut lopputuloksessa isommin eroja, kapeammat terälehdet vetivät vähän kippuraan, mutta oikenivat sormien välissä. Virkkasin 3-5 pylvästä, isompiin nappeihin enemmän. 

Nettilinkeissä on ollut vähän erilaisia ohjeita, mutta itse tykkään enemmän näistä, joissa on täytetty napin pintaa aika runsaasti. 

Näitä on näkynyt koruissa ja vaatteiden koristeina, mutta en oikein ole innostunut kummastakaan joten suunnitelin tilkkutyön, etteivät mene hukkaan :). Itse asiassa vaihtoehtoja on jo kolme ja niihin  pitäisi nyt virkata myös sinisiä ja violetteja nappeja. Kun jälkimmäinen on ollut kammoksumani väri, niin pitää piipahtaa lankakaupassakin. Oivoi...

Heijastimiakin kokeilin - voisi ommella vaikka reppuun, niin pysyisi aina mukana. Tuo litteä lanka heijastaa paremmin, sitä mulla on vielä muutamaan nappiin ja lisää saa ehkä tuurilla - valmistaja on tehnyt konkurssin. Pyöreä lanka heijastaa myös ihan ookoosti, mutta katkeilee helposti, Siitä tehtyyn kukkaan pitänee tehdä toinen kerros napin ympäri, että saa edes tyydyttävän kokoisen heijastupinnan. ja että se näkyisi oikeasti myös liikenteessä. 

Ja seuraavaksi - pikkunapit ja pitsivirkkuuvermeet, paksummissa ompelulangoissa on kivoja värejä jo ompeluhuoneen laatikossakin. Lähti käsistä...

Parsittua

Yhtenä päivänä, kun mikään ei sujunut, kokeilin taas kerran ompeluterapiaa aivojen virkistämiseen. Roskiksessa oli jo muutaman päivän pyörinyt kangaskaupan jämälaarista ostetun kangaspalan jatkosauma.

Ompelin siiroja yhteen. Leikkasin aikaansaannoksestani pari kortin kokoista palaa ja yhdestä jäi vähän pienempi.

Parsin. Johonkin. Joskus. Vähän ideaa on, mutta ehtinee muuttua moneen kertaan siihen mennessä, kun seuraavan kerran ehdin istua ompelukoneelle.

Kujalta vilahti sininen tyttö

Killan matkalaukkunäyttelyä rakennetaan runojen pohjalta. Kun tästä sovittiin, päätin heti käyttää kuvan, jonka tein syanotypia - menetelmällä vanhalle pienelle pellavaliinalle. Alkuperäinen kuva on äidin tädin saama kortti 1800-luvun lopulta. Ja runokin oli heti selvä - Eino Leinon Nocturne.

Seena-tädin kortti, oikeassa reunassa negaksi käsiteltynä. Syanotypia on yksi valokuvamenetelmä. Kurssilla teimme niitä lähinnä paperille, mutta olin varannut mukaan myös kankaita. Ensin siveltiin valoherkkä liuos materiaalille, annettiin kuivua, kuvanegatiivit siirrettiin muoville, lasi päälle ja valotettiin ja kehitettiin kuviksi. 

Pellavaliinalla peilikuvana

ja valmiissa työssä.

Taustakangas on kloriten avulla kuvioitua ohutta pellavakangasta. Kuviot on muovista ja kun niiden päälle jäi kloritea ja kuviot olivat menossa pesuun, niin päätin kokeilla sen viemäriin menevän osuudenkin käyttöä. Taitoin kankaan kaksinkerroin ja niin sain posiivi- ja negatiivikankaita. 

Keskusta lukkunottamatta hirsimökit on jostakin ulkomailta kotiin kulkeutuneesta käsinvärjätystä ja -painetusta kankaasta. Aina se oli olevinaan liian hieno pilkottavaksi tai vääränlainen kokonaan käytettäväksi. Nyt se on pientä jäännössuikaletta lukuunottamatta kokonaan noissa hirsimökeissä. 

Mitä pidemmälle työ edistyi sitä vähemmän sillä oli yhteyksiä valitsemaani runoon. Lopulta annoin työn viedä mennessään, ompelin  ja ajattelin yrittää sopivan runon etsintää, kun työ on valmis. 

Kujalta vilahti sininen tyttö, nimi on säe P. Mustapään runosta. 

Oi aika ihanin

Oi aika ihanin! Ja perho sinisiipi!

Ja varjo niitulle jo hämyiselle hiipi.

Ja lehto unelmoi.

Ja luhdin nurkalla narahti tuuliviiri.

Kedolla karkeloi iloinen nuorten piiri.

Yörastaan laulu soi.

Kujalta vilahti sininen tyttö esiiin.

Hän pojan kesiin jäi. Jäi pojan kesiin.

Ja lounatuuli hunajan tuoksun toi.

Ja pirtin himmeyteen se kaino poika kulki,

sydämen himmeyteen lempensä vienon sulki.

Ja koitti Venus, koi.

Ja ehtoon himmeyteen se siniperho hukkui,

ja lehtoon, himmeyteen, yörastas arka nukkui.

Ei unhoittaa hän voi

perhoa sinistä, laulua aran rastaan,

neitoa sinistä, ken tanssi tiellä vastaan.

Soi lounatuuli: 

Ihanin aika, oi.

Palloillen

Sisko piipahti ja toi pari pussia lankaa, josko tällä puolen pihaa niille olisi jotakin käyttöä. Olivat joskus näyttäneet kaupassa niin hauskoilta, että piti ostaa paketti ja toinenkin. Muutamaan vuoteen ei langoista ollut syntynyt mitään, joten saisin yrittää. Mutta jos ei tule heti ideaa, niin ehkä sitten koitetaan myydä nuo.
Huivi. Ehkä. Hartiahuiviinkin riittäisi. Ehkä se tai parikin, molemmista väreistä.

...ja eikun kerimään!

Monesti käytän apuna tuolia, mutta nyt sen kanssa ei onnistunut. Parin lankakierroksen jälkeen tupsut alkoivat tarttua kerittävään lankaan kiinni.

Kaksi tuolia ei ollut juurikaan parempi ratkaisu.

Vierailulla piipahtanut kuopus olisi ollut mainio apu, mutta tietokoneeni ongelmat vaativat ratkaisua ja näitä lankoja oli 12 vyyhtiä. Ja piti ehtiä killan tapaamiseenkin.

Onneksi muistin vyyhdinpuut. Isä osti tämmöiset tyttäriensä siipoille, kun "minä tunnen nuo perheen naiset ja aina saa olla vyyhtiä pitelemässä".  Olisi saanutkin, mutta langat on jo pitkään olleet enimmäkseen kerillä. 

Vaikka laitoin vyyhdin kireälle, niin tupsut alkoivat aika pian roikkua ja hyppiä villisti ympäriinsä. Piti malttaa keriä hillittyyn tahtiin ja silti sain monet monituiset kerrat selvitellä langan tai vyyhdinpuun ympärille kietoutuneita tupsuja.

Kaikki vyyhdit on nyt kerillä.

Aloitin valkoista huivia. Kulmasta, niin voin vaihtaa hartiahuiviin, jos siltä tuntuu. Tupsut ovat liian kovia. Ne eivät myöskään asetu pinnalle tasaisesti. Ehkä se on hyväkin, en nyt vielä ole ihan varma. Olen nyhtänyt muutamaa tupsua, tuntuvat olevan jämäkästi kiinni,. Yksi irtosi lähes itsekseen, kun oli tulossa virkkausvuoroon. Osa menee hyvin virkkaukseen, paria olen seuraavalla kierroksella kiristänyt. Alkavatkohan ne käytössä roikkumaan.

Jos tuo harteilla nojailee johonkin on tukalan muhkurainen olo ja voiskohan saada mustelmia...

Mut jos tekisin raidallisen, niin ehkä torkkupeitto. Hiiri kissalle takkia...:)

Teksti tiili tekstiili

Taustaa

ArtHäme

Forssan museo jakoi yli 100 pientä sirosäkkiä, niistä palautettiin valmiina noin 70 työtä. Säkin sisällöstä piti suunnitella ja toteuttaa jokin käyttötuote tai taidetekstiili. Se mitä kaikkea tuli, on nähtävillä Forssan museolla 26.8.-7.9.
Sirosäkki oli rykkityykistä - painokoneen aluskankaasta valmistettu säkki, joka sisälsi kangassuikaleita eli siroja. Lapsuudessani näitä ostettiin meillekin aina, kun tarvittiin maton kutomiseen jotain enemmän kuin vanhoista vaatteista riitti. Lapsityövoima leikkasi monet metrit siroja ja taisi siinä suojaessuun tai mekkoonkin tulla jonkin palkeenkieli silloin tällöin. Joskus mukana oli vähän isompikin paloja, joista äiti ompeli vaatteita perheen pikkuväelle, tyynyjä, kauppakasseja ja muuta vastaavaa.

Kun museolta tuli haaste tuohon, niin kävin lähes samantien hakemassa oman sirosäkkini - yksi iso pala ja pari pienempää. Pariin pussiin oli lupa kurkata ja sit kolmas piti jo ottaa tai joku niistä ekoista. Reteesti sanoin, että tuli mitä tuli, otan tämän ekan käteen osuvan. Jeps. Ehkä olisi pitänyt kurkata toiseenkin. Kotona avasin pussin ja kaivoin kankaat esiin. Taisi lipsahtaa yksi tuhma sanakin siinä. Tummansinistä ulkoilupukukangasta pala (riitti juuri parahiksi äidin virkkaaman laukun vuoriksi), pellavasiro, joka ei ollut mitenkään minun väriäni (maalattu omemmakseni, odottaa viimeistelyä, siitä on tulossa rukkun kukkahattu, ei ehtinyt valmistua ennen töiden palautusaikaa) ja sitten tuo iso puuvillainen vihanneskangas.
Mahdottomat kankaat, mutta vähitellen alkoi yksi idea kypsyä ja sitä varten kävin kaupungilla ottamassa pari valokuvaakin. Suunnitelma vaikutti kuitenkin vähän isotöiseltä ja ja muiden juttujen vuoksi ei juuri nyt ollut liiemmin aikaa.

Patsaiden sijaan päädyin johonkin kukkajuttuun, joka muotoutuisi pohjakankaan löytymisen jälkeen. Aika nopeasti valitsin Tasapainon ötökkäisen rykkerityykin.

Taustalla on vihanneskangasta. 

Tummanpunaisten kukkien palat ovat punajuurista ja jojoihin käytin pussin, jossa sain kankaat. Tuo turilas saanee myöhemmin jollakin kiiltävällä kirjotun palttoon. Nyt alkoi aika loppua kesken, vaikka viimeinen yö menikin osittain ommellessa.

Tämän yhden selkään kirjoin vähän monenpituisia aitapistoja ja tämäkin saa vielä lisää materiaalia, kunhan palautuu kotiin. Aluksi ajattelin laittaa kirjonnan alle kiiltävää organzaa, mutta eihän sitä juuri tuohon sopivaa tilkkua siihen hätään ollut missään. Nyt olen senkin jo löytänyt.

Jos on riski, että leikkuureunan valkoiset kuidut alkavat vilahdella, niin tekstiilitussi on oiva keino pieneen piilotukseen. Punaisissa kukissa on vihannesten taustaa.

Keltaiset kukat ovat melooneista ja hapsunauhoista, lehtiin leikkasin kurkut ja vuoritin ne pussin vihreällä raidalla, joka sit meni vahingossa väärinpäin, mutta en lakanut korjailemaan, kun oli ihan riittävän vihreää niinkin. Reunakangas on omaa värjäystäni, jokin lakanasyrjä.

Hei kaverit, syömään!

Siis helppo ja nopea. No, ei ollut, ainakaan nopea! Kun vein työn, tiskin takana nainen sanoi ekaksi, että "olet sinäkin valvonut viime yön". No joo, ehkä riippui mustat silmänaluset poskille asti...

Pussailua

Osallistuin Britti-Suomi kangasvaihtoon kahdella paketilla. Siis lähetin kaksi pakettia ja sain kaksi, joltakin tuntemattomalta. Valmiin työn piti olla 40x80 cm ja siinä piti olla vähintään 20 % sen toisen lähettämiä kankaita. Toinen työ on täällä jo ollutkin, mutta tätä valittua ei saanut julkaista missään ennen näyttelyä.

Tässä on sen toisen kankaat. Ei paha ajattelin suunnilleen siihen asti, kun aloin tehdä sitä. Välillä oli kaikki ideat täysin hukassa, mutta parit kaavatkin olin jo piirtänyt. Taas kerran kävi niinkuin aika usein töissäni. Päässä pyöri suunnitelma, josta ei heti alkuunkaan tullut työhön mitään. Paitsi tässä, kun oli nuo kankaat, joita piti käyttää. Omasta kaapista löytyi hyvin noihin sopivaa. Tuo valkopohjainen on siinä ja siinä, mutta muuten olisin voinut noita samoja kankaita ostaa itsekin.

Olisi se alkuperäinenkin ollut puu, mutta aivan toisenlainen. Kun tämä oli valmis, niin se oli tasapainoton ja tylsä. Alustakaan en voinut enää aloittaa, vaikka kankaita ehkä olisi ollutkin. Mitähän lisäisin. Tuolin, kukan, pensaan, pari ihmistä...

Yhtäkkiä puun alle lehahti pari lintua. Nämä on tämmöisiä jokulintuja. 

Ja tässä koko työ. Nimi piti valita niin, että hyvin puutteellisella englannintaidollani osasin kääntää sen: Suudelma.

Muumipapan syleilyssä

Suvun nuorimman nimiäisissä, kesä- tai puutarhajuhlissa, Ihan miten vain. Pikkuisen peite on vihdoinkin valmis ja iloinen juhla hellii muistoissa.

Kaitaleet ovat enimmäkseen valmiita, lasten pussilakanoita tehdessä jääneitä reunuspaloja. Ompelin ensin raitakankaan, silitin ja leikkelin toiseen eri levyisiksi kaitaleiksi, jotka ompelin niin, että käänsin joka toisen eri suuntaan.
Olin ommellut raitakankaan myös harmaista vatiikkipaloista (valmiiksi leikattuja nekin). Sopivat hyvin yhteen, kun kokeilin niitä kaitaleina, mutta valmiina pintana olivat silmissäni aika eri paria. Piti alkaa kehitellä uutta ideaa, kun jo ommellusta kaitalekankaasta ei olisi riittänyt tarpeeksi isoa peitettä.
Leveä punainen on takista, jonka ostin, kun odotin kuopuksemme isää. Äitini oli säilönyt sen kassien ompelua varteen tai jotain - mistähän on mun hamsterigeenit peräisin (!!) ja sain takin päällisen takaisin muutama viikko sitten. Kangas vaikutti edelleen hyväkuntoiselta. Tuosta samanlaisesta kankaasta lähikangaskauppias soitti aikanaan, että "tule hakemaan pojille housukangasta, meidän Jarillakin on vielä kolmatta päivää siitä tehdyt housut ehjinä." Ja kestivät, pojalta toiselle ja osin vielä neljännellekin.
Vuori on yksivärinen kirkkaanpunainen, samaa kuin reunus. Lähelle kulmaa tulleen kurtun huomasin vasta reunuksen viimeistä kulmaa ommellessa. Silloin oli tulla tuhma sana, mutta onneksi olin kurssia varten kerännyt kasan pitsiliinoja ja nyt niistä yksi keltainen peittää virheen ja piristä vähäsen peiton toista puolta.
Vanu on liimallista puuvaillavanua. Pitää kätevästi kerrokset paikoillaan, osa irtosi jo työtä ompelukoneessa käännellessä, toivottavasti loputkin liimat irtoaa pesuissa. Mielestäni peitteestä tulee vähän liian jäykkä, mutta on nyt sit tullut kokeiltua tämäkin vanusortti.

Muumipapan syleilyyn uppoaa Elsa Matilda, jo syntyessään kahden maan kansalainen ja etunimi taipuu kielellä kaikkien isovanhempien maassa. Tuosta kaksoiskansalaisuudesta oli se etu, että tytöllä oli jalkapallon MM-kisoissa kotijoukkue kannatettavanaan - isoisän lähettämässä Saksan joukkueen tunnuksin olevassa bodyssa. No, yhden ottelun alkaessa se oli kainaloita myöten ruskea, mutta ehdotin, että sen voi laittaa vatiin pesuaineveteen ja vadin teeveen alle. Elsan syntymäpäivä on YK:n kansainvälinen onnellisuuden päivä, ranskan kielen päivä ja varpusten päivä.

Tuolin uudet vaatteet

Ehkä puolitoista vuotta sitten ostin lapsenlapsille matalan itse koottavan jakkaran ja kun oli tulossa vieraita, työnsin se kaapin ylähyllyyn vaatepinon alle. Ja unohdin. Kaappia siivotessa ihmettelin, että mitähän tuossakin pussissa on hyllyä täyttämässä.

Olin aikonut virkata sille iloiset vaatteet. Juttelin siitä siskolle ja hän tarjosi langaloppuja, joita oli omasta takaa ja kirpparilta ostettuna melko hyvä värivalkoima. Alkuperäinen idea oli vuosia sitten ystävältä vinkiksi tulleesta kortista ja nyt kokeilin muutamaa uutta. Virkkaamalla pyörylöitä, kaksikerroksia sekä rönsyileviä pyörylöitä ja neulomalla pieniä hiusdonitsin tyyppisiä renkaita. Lanka on epätasaista ja hörhelöt siitä eivät oikein olleet makuuni - olisi pitänyt voida tehdä jonkun verran isommiksi, luulisin. Lopulta palasin alkuperäiseen malliin. Hiusdonitsityyliin olen eilen aloittanut peitettä - tai jotain. Kunhan niitä nyt joku määrä ensin ehtii valmistua, että pääsen kokeilemaan yhdistämistä ja näen paremmin mikä niistä voisi kasvaa.

Yritin tehdä ympyröistä epäsymmetrisen, olisin voinut yrittää vielä vähän enemmän. Päällinen jatkuu alapuolella lepakkeina, joiden reunaan virkkasin pylväillä reikäkujan.
Jalkojen sukkia soivttelin välillä, ne ovat niin lähelle kiinnitysruuvia kuin suosiolla menivät ja sen jälkeen jatkoin vielä muutaman kerroksen verran kapeaa soiroa ja sen päähän virkkasin pylväillä reiät.
Lopuksi tein vielä kapean nauhan, jonka pujotin tuolin alapuolella reikiin ja kiristin. Näin ne on helppo irrottaa välillä pesuun.
Ehkä teen vielä nahkatossut, niin sukat kestävät pidempään.